Just me (ja täydelliset kengät)

Jari soitti pari päivää pyöräretken jälkeen ja käytiin kahvilla. Oli tosi ihana jutella. Pyydettiin anteeksi pönttöä käytöstä puolin, Jari myönsi olleensa Suskin kanssa vain kostaakseen mulle ja mä myönsin yrittäneeni ihan liikaa ja ihan kaikessa. Elämä voi joskus olla tässä, näillä eväillä. Ei ole kiire mihinkään tai kenenkään kanssa. Ei edes Jarin. Päätettiin törmäillä porukoissa ja antaa asioiden tapahtua, jos niin on tapahtuakseen. Jari on kyllä tosi viisas, kun sille vaan antaa tilaa kukkia.

Huokaus. Musta tuntuu, että musta on tullut aikuinen. Tosi hip, rock ja vallankumouksellinen aikuinen, mutta aikuinen kuitenkin. Tajuan vihdoin, että minä ja elämä riitetään ihan näin.

Jäin kahvilaan kirjoittamaan tätä, enkä voisi just nyt olla onnellisempi. On täydellistä katsoa ohikulkevia ihmisiä, syödä tätä taivaallista kakkua ja kirjoittaa teille.

Paitsi voi kakki. En mä kestä, mitkä kengät just näin! T-Ä-Y-D-E-L-L-I-S-E-T. Eihän ole paha myöntää, että olisin ihan ministi onnellisempi, jos saisin vielä ne. Onneks sain napattua kännykällä kuvan.