perjantai 20. elokuuta 2010

Aikuistumisia

Hessu kömpi tänään arkkitehtiluolastaan mun luo joskus yöllä. Olin jo unohtanut, että olin rakkauden huumassa antanut sille avaimet, kun tultiin reissaamasta. Olin tietenkin just sattunut hemmottelemaan itseäni total beautymakeoverdolla ja makasin sängyssä lähes alasti kerros tummaa möhnää naamallani. Lähes alasti, sillä luin yhdestä lehdestä vinkin, että jos kerran viikossa sivelee oliiviöljyä koko vartalolle ja käärii itsensä sitten ensin elmukelmuun ja vielä folioon, niin aamulla on hävinnyt vähintään kaksi kiloa ja selluliitit kaupan päälle. Folio auttaa imemään meitä kaikkia ympäröiviä energiakenttiä ja keskittämään kaapatun energian laihtumiseen. Ja jos rituaaliin toistaa joka viikko, tulokset kasvavat potenssiin.

Hessun ovenkolistelu herätti mut maailmankaikkeuden energian kehdosta ja tartuin paniikissa yölamppuun samalla kun pomppasin ylös sängystä. Tai yritin pompata. Kääre teki liikkumisesta hivenen hankalaa ja lensin rähmälleni lattialle. Kuulin vaan Hessun naurun jostain ylhäältä ja yritin kömpiä ylös.

Kun tulin suihkusta (olo oli muuten jo parinkin tunnin jälkeen paljon kiinteämpi), löysin Hessun istumasta sohvalta tuijottelemassa käsiinsä jotenkin masentuneen oloisena. Menin viereen istumaan, mutta tarpeeksi kauas, että tajuaisi mun loukkaantuneen viime päivien hiljaisuudesta ja tällaisesta äkkirynnäköstä mun yksityisyyteen. Katselin seiniä muutaman minuutin, mutta kun Hessukin pysyi vaan hiljaa (mikä on todella epätavallista sille), mun oli pakko kysyä että mistä nyt tuulee.

Ja tuulee ilmeisesti jäätävältä Pohjoisnavalta, sillä Hessu oli saanut potkut ja joutuu luovuttamaan työsuhdekämppänsä pikimmiten. Parka kysyi voiko asua sen aikaa mun luona, kunnes saa kerättyä itsensä.

En voi itselleni mitään, mutta näin heti miten meidän kahden kaltoin kohdellun arki lähtee rullaamaan kohti seesteistä parisuhdeonnelaa. Ja miten minä, vahva ja moderni nainen otan siinä ohjat käsiini! Hessu saa lepäillä pari päivää, sitten nousta sohvalta ja alkaa hoitaa kotia. Sillä aika minä käyn töissä ja elätän meidät molemmat, nousen johtajaksi ja omistan kohta kampaamoketjun. Ja eräänä rakkaudentäytteisenä yönä tapahtuu ihmeistä ihanin, alan odottaa Hessu Junioria ja roolit kääntyvät päälaelleen…

Ensin pitää vaan löytää töitä jostain…

Mutta eiköhän se käy helposti tällaiselta aikuiselta naiselta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti